Luennot 4 ja 5 - korvaus

Luennot 4 ja 5 - korvaus

Luentojen 4 ja 5 aiheena olivat taiteen tiedonalat: estetiikka, taidehistoria, kritiikki ja taiteen tekeminen. Taidekritiikki pitää sisällään kuvailun, analyysin, tulkinnan ja arvotuksen. Ylipäätään taidekritiikistä tulee mieleen, että kuka päättää sen, millaista taiteen tulisi olla ja millainen taide on hyvää taidetta eli minkä mukaan taidetta kritisoidaan? Esimerkiksi estetiikan kannalta on olemassa tietynlaisia ”normeja” eli tieteellisestikin voidaan todistaa, että ihmiset pitävät kauniina esimerkiksi tietynlaisia kasvojenpiirteitä. Tätähän taidekritiikki voi arvioida. Lisäksi voidaan kiinnittää huomiota esimerkiksi sommitteluun, väreihin ja ilmaisuun. Ovatko ne kuitenkaan asioita, joista voidaan olla yksimielisiä? Tuskinpa. Siitä huolimatta kriitikot ottavat rohkeasti kantaa niihin.

Toisaalta taidekritiikki kuitenkin hyödyntää akateemisia teorioita ja löydöksiä, ja se on hienoa! Lisäksi on olemassa joitakin erityisiä seikkoja, joiden perustella voidaan arvioida, onko taideteos hyvä. Näitä seikkoja ovat teoksen harmonisuus, monimuotoisuus, voimakkuus, yhtenäisyys ja uudenlaisuus. Mielestäni se on kuitenkin toisinaan melko kiistanalaista, että milloin esimerkiksi jokin harmonisuus on teoksessa hyvä asia ja milloin ei.

Pohdiskelen, voisiko taidekriitikko olla eräänlainen esteettinen opastaja. Hänen kritiikkinsä kauttahan ihmiset heräävät pohtimaan tarkemmin taiteeseen liittyviä esteettisiä seikkoja. Millaista hyvä taidekritiikki sitten on? Ajattelen, että tärkeää on kriitikon oman äänen ja ajattelun kuuluminen, jolloin kritiikki ei pohjaudu vain johonkin ”kylmään tietoon” tai itsestäänselvyyksiin vaan kriitikko on aidosti pohtinut asiaa omasta kokemusmaailmastaan käsin.

Kai myös taidekritiikkiä on voitava kritisoida. Näkisin, että se olisi todella tärkeääkin, jotta myös kriitikoiden ajattelu ja osaaminen kehittyisivät eivätkä he voisi tehdä kritisointia kovin heppoisin perustein. Kriitikko ei saa mielestäni olla kovin vaikeaselkoinen, sillä sen tehtävä on saada ihmiset ymmärtämään, mistä kritiikissä oikeasti on kyse. Onhan kuitenkin todettavaa, että jollei tunne kriitikon tehtävän perusteita, kritiikkiä voi olla hankala ymmärtää. Pohdin, voisiko kriitikko vaikuttaa omalla työllään siihen, että taide avautuisi ihmisille helpommin. Uskon, että näin voisi olla. Mikäli hän kuitenkin käyttää kovin hankalia ilmauksia, taide jää avautumatta. Se tuskin on kenellekään suotuisa tilanne.

Mielestäni taidekriitikon tulisi käyttää työssä työvälineenään myös itsekritiikkiä. Hänen kuuluisi osata katsoa itseään peiliin ja tarkastella tekemiään analyyseja pohtien, ovatko kenties hänen iänaikaiset ennakko-oletuksensa sekä muut vaikuttimet vaikuttaneet kritiikin syntyyn. Tai oikeastaan siten, että kuinka paljon ne ovat vaikuttaneet, koska kyllähän ne väistämättä ovat vaikuttaneet jonkin verran. Ajattelen, että kriitikon tulisi myös muistaa se, että hänen ei tarvitse sanoa teoksesta ikään kuin ”viimeistä sanaa”, vaan hänen tehtävänsä on ainoastaan saada yleisö näkemään tietynlaisia asioita teoksessa. Tällöin kritiikin voidaan ajatella olevan aina jotenkin ”keskeneräistä”, ja sitä voi halutessaan toinen kriitikko myös jatkaa omalla kritiikillään.  

Mitä taidekritiikki ei sitten ole? Haluan uskoa, että kukaan taidekriitikko ei pyri koskaan taiteilijan mollaamiseen ja ivaamiseen, vaan hänen taustallaan on puhdas halu auttaa taideyleisöä. Muutoinkin asiallinen ja taiteilijaa kunnioittava käytös on tärkeä kriitikon tunnuspiirre. Toisaalta jo pelkästään kritiikki-sanassa on monille meistä kovin negatiivinen kaiku, joten ei ole ihme, mikäli suhtautumisemme taidekritiikkiin saattaa toisinaan olla hyvin varautunut. Taidekritiikkiin tulisi osata suhtautua siten, että taiteilija ei ota kritiikkiä kovin henkilökohtaisesti vaan ymmärtää kritiikin oleellisena osana omaa taiteellista kehittymistään.

Mielestäni on tärkeää, että makuasioista voi ja saa kiistellä, taiteessakin. Eri kriitikot voivat olla täysin eri mieltä jostakin teoksesta -ja hyvä niin! Ja myös yleisö voi olla kriitikon kanssa aivan eri mieltä. Sillä on siihen mahdollisuus! Jotta taiteessa kuitenkin säilyisivät aina tietyt lainalaisuudet, olisi jotenkin suotavaa, että taidekriitikot pysähtyisivät toisinaan pohtimaan, millä tavalla ja perusteilla he taidekritiikkiään tekevät, ja voisiko tuota tapaa jotenkin uudentaa. Kyllähän taidekritiikkikin muokkaa aina taiteen kenttää, joten miksi myös taidekritiikin kenttä ei muovautuisi.